lauantai 31. joulukuuta 2016

Joulukuu 2016

Tässä tulee blogin ensimmäinen kooste. Poikkeuksellisesti tässä nyt on vain selvitys siitä, kuinka paljon minulta löytyy rahaa joulukuun lopussa. Tarkkaa selvitystä menoistani nimittäin en tässä kuussa ole tehnyt, ne aloitetaan 1.1.2017. Mutta hyvä saada alkuun käsitys siitä, paljonko minulla onkaan rahaa ja missä ne sijaitsevat.

ASP-tili 9 588,91€
Puskuri + käyttötili 5027,21€
Käteinen 610,6€
Taloustili (oma osuuteni) 95,9€
Yhteensä 15 322,62€ 

Aikaisemmassa postauksessani käsittelinkin eri tilejäni. Puskuri ja käyttötili ovat kaksi eri tiliä, mutta käytännössä ne sekoittuvat keskenään. Sen takia lasken ne yhdeksi könttäsummaksi. Taloustili on tosiaan puolisoni kanssa yhteinen, sinne siirrämme kuukausittain tietyn summan rahaa.

Tämä kuukausi on eletty kesätöistä säästetyillä rahoilla. Olin kesällä töissä yhteensä 5 kuukautta, jonka jälkeen olin palkattomassa harjoittelussa joulukuun alkuun asti. Joulukuussa aloitin 4 viikon sijaisuuden vanhassa työpaikassani. Opintotukea en ole voinut nostaa tältä vuodelta kuin 5 kuukaudelta tulorajojen vuoksi. Joulukuun palkka minulle maksetaan tammikuussa.

Olen ollut iloinen, kun pääsin vielä neljäksi viikoksi palaamaan vanhaan työpaikkaani, jossa olen usemman kesän töitä tehnyt. Nyt joudun tälle työpaikalle valitettavasti sanomaan hyvästit paikkakunnan vaihdoksen vuoksi. Täältä olisin saanut varmasti pidemmän sijaisuuden (alallani ei vastavalmistuneet saa mistään vakituista paikkaa). Lisäksi esimies ja työkaverit ovat todella mukavia, työ mielenkiintoista ja palkkaakin maksetaan hieman paremmin kuin suurimmassa osassa muissa koulutukseeni liittyvissä työpaikoista. Työpaikka on yksityisellä puolella, joten siellä ei olisi tullut myöskään ensi vuonna tapahtuvaa lomarahojen leikkausta. Muutenkin työehtosopimus on mielestäni julkista puolta parempi. Tammikuussa aloitan siis työt uudessa kaupungissa julkisella puolella, kuukausipalkkani tippuu tässä reilut 50 euroa. Avomieheni ei olisi opiskelupaikkakunnaltamme kuitenkaan saanut niin hyvää työpaikkaa minkä hän uudesta kaupungista sai, joten muutto ei haittaa. Mieluummin kummallekin oman alan mielenkiintoisia töitä.

Tänään käytämme vielä rahaa yhteiseltä tililtä uuden vuoden ravintolaillalliseen.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tavoitteet vuodelle 2017

Ajatukset vievät kohti uutta vuotta. Se onkin todennäköisesti hieman rauhallisempi, kuin vuosi 2016. Siirryn täysipäiväisesti työelämään, täytän 27 vuotta ja opettelen elämään uudessa kaupungissa. Alla lueteltujen tavoitteiden lisäksi on tavoitteena ylläpitää sosiaalisia suhteita, viettää mukavia hetkiä, oppia uutta, tehdä töitä ja olla onnellinen.

1. ASP-tilin saldo vuoden lopussa 17 000.

Tällä hetkellä ASPllani on 9588,91 euroa. Tavoitteen täyttymiseen on matkaa siis 7 411,09 euroa. Tarkoituksenani on säästää joka kuukausi 500 euroa, eli vuodessa tilille kertyisi rahaa 6000 euroa. Loput ajattelin siirtää ''lisärahoista'' eli työvuorolisistä, lomarahoista sekä mahdollisista veronpalautuksista.

2. Osake- ja rahastosäästämiseen perehtyminen.

Tämä maailma on minulle todella tuntematon ja tavoitteena onkin tutustua tähän puoleen sijoittamisesta ja säästämisestä. Onneksi avopuolisoni tietää asiasta jonkin verran, joten hän saa minulle ainakin jotain opettaa. Lisäksi blogeja, kirjoja ja artikkeleitä lukemalla on tarkoitus tietämystä lisätä. Ja ehkä hiljalleen uskaltautua myös laittamaan omaa rahaa peliin.

3. Ruokakustannukset järkeviksi.

Tämä puoli meillä on melko hyvin kunnossa, mutta panostettavaa riitää edelleen. Tavoitteena siis vähentää ruokakustannuksia. Tähän ajattelin päästä panostamalla kasvispainotteiseen ruokaan, suosimalla sesonkikasviksia, välttämällä hävikkiä, tekemällä paljon itse sekä seuraamalla ruokakaupan kuitteja. Halpa ei ole aina terveellistä, joten tavoitteena ei ole mahdollisimman halpa ruokavalio vaan terveellinen ja edullinen.

4. Matkustaa.

Sitten asiaan mihin menee sitä rahaa. Koen saavani matkustamisesta niin paljon, että mieluummin pihistän arjessa joistan asioista kuin en matkustaisi ollenkaan. Tulevan vuoden matkustamiset painottuvat todennäköisesti Eurooppaan, sillä pidempää lomaa minulle ei ole kertynyt. Ajatuksissa on muutama lyhyempi viikonloppureissu (Lontoo, Riika, Tallinna, Tukholma...) ja yksi pidempi matka keski-Eurooppaan. Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan. Onneksi jaamme avopuolisoni kanssa melko samanlaiset matkustusmieltymykset.

5. Järkevä kuluttaminen ja palveluiden osto.

Tarkoituksenani ei ole lopettaa ostamista kokonaan. Pyrin välttämään heräteostoksia ja ostaa laadukasta, pitkäikäistä tavaraa. Tähän liittyen tulossa myöhemmin enemmänkin ajatuksia. Seuraavan vuoden aikana haluan panostaa myös palveluiden ostoon, etenkin hieronnan muodossa.

6. Jatkokoulutusmahdollisuuksiin tutustuminen.

Tämä ei ole tavoitteistani tärkein, sillä olenhan vasta valmistunut. On kuitenkin hyvä hetki lähteä miettimään, mikä koulutus tukisi nykyistä koulutustani ja missä ja miten opiskelut olisi mahdollista suorittaa. Todennäköisesti tie vie jossain vaiheessa yliopistomaailmaan.

7. Mieluinen työpaikka.

Aloitan uudessa työpaikassa vuoden alussa kolmen kuukauden sopimuksella. Tämä ei kuitenkaan vastaa täysin koulutustani. Tavoitteena onkin saada työpaikka, joka vastaa enemmän koulutustani ja jossa viihdyn. Ala, jolle valmistuin, on nyt murrosvaiheessa ja voi olla että pidempiaikaisen työpaikan saaminen ei ole niin helppoa.

8. Tavaroiden myynti.

Olen viimeisen vuoden aikana myynyt kirpputoreilla ja netissä paljon itselleni turhaa tavaraa. Hiljattain muuton tehneenä olen kuitenkin huomannut, että tavaraa löytyisi lisääkin myytäväksi. Kaapit tulisi käydä tarkkaan läpi ja laittaa myyntiin kaikki sellainen, jolle minulla ei ole käyttöä. Tavaraan on kuitenkin sen verran vähän, että todennäköisesti myyn ainoastaan netin kautta.

9. Uusi harrastus.

Kuntosaliharrastuksen lisäksi olemme avopuolisoni kanssa aloittamassa keväällä uutta harrastusta. Tämä tulee vaatimaan rahallista panostusta, mutta toivottavasti saisimme siitä mukavan yhteisen harrastuksen.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Mitä tehdä ASPn kanssa?

Otsikon kysymys voisi oikeastaan olla enemmänkin ''Mitä tehdä ASPn kanssa ennen vuoden vaihdetta?''.

Olen vuoden viimeisenä kalenterineljänneksenä siirtänyt ASP:lle kahteen otteeseen rahaa. Ensiksi säästösuunnitelmani mukaisesti 1500 euroa (500€/kk). Lisäksi siirsin veronpalautukset tilille kokonaisuudessaan (melkein 1100€). ASP:n kokonaissäästösumma on tällä hetkellä 9 588,91 euroa. Nyt mietin, siirtäisinkö puskurirahastostani sen verran rahaa, että kokonaissumma täyttäisi maagisen 10 000 euroa. Vuoden viimeisellä kalenterineljänneksellä olisin siis kartuttanut ASP:a yhteensä 2987,09 eurolla.

Mitä lukijat tekisivät? Onko järkeä vai jatkanko säästämistä taas vuoden alustaa 500€/kk.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Minun ja rahan menneisyys

Tulen kolmilapsisesta perheestä, vanhempani ovat edelleen yhdessä. Olen elänyt lapsuuteni ensimmäiset vuodet keskellä 90-luvun lama-aikaa, mutta onnekseni tämä ei ole minun elämääni kovin suuresti vaikuttanut. Vanhempani ovat olleet töissä hyvin nuorista asti eikä työttömyydestä ole kärsitty. Äidilläni työpaikka on säilynyt samana, isäni on jatko-opiskellut ja työpaikkakin hieman vaihdellut. Rahaa ei kuitenkaan mitenkään liikaa lapsuudessani ollut. Lama-aika näyttäytyi lähisukulaisten elämässä, kaksi firmaa meni tuolloin konkurssiin ja vanhempanieni tukea on myös kaivattu. En muista kuitenkaan koskaan kuulleeni puhetta rahan puutteesta tai mitä se aiheuttaa.

Ensimmäisen kerran olin kesätöissä 15-vuotiaana. Alaikäisenä tein 2-3 viikkoa töitä kesäisin, lisäksi hoidin lapsia ympäri vuoden. Tämän lisäksi sain alaikäisenä 20-30 euroa kuukausirahaa vanhemmiltani. Sain käyttää rahani mieluisiin asioihin, sillä olen ollut sen verran onnekas, että vanhempani ovat maksaneet lukiokirjat, vaatteet ja muut tarpeelliset asiat. Noin kerran vuodessa matkustimme perheen kanssa ulkomaille ja tällöin saimme vanhemmiltamme yleensä noin 100 euroa shoppailurahaa. Vanhempani eivät säästäneet meille lapsille sen erityisemmin, vaan meitä on kannustettu jo nuoresta tekemään töitä ja säästämään omat rahamme.

Lukion jälkeen vietin välivuotta töitä tehden. Aloitin työt heti kun ylioppilaskirjoitukset olivat ohi ja tein niitä siihen asti kunnes pääsin jatko-opintoihin. Tässä samassa työpaikassa olin ollut jo 18-vuotiaana koko kesän töissä, niin pitkään mitä lukio-opinnoilta pystyin.

Kun vietin lukion jälkeen välivuotta töitä tehden, tilini saldo nousi kohisten. Sain asua kotona eivätkä vanhempani perineet minulta mitään maksuja vaan toivoivat että säästäisin rahaa opiskeluja varten. Osa rahoista meni säästöön, mutta tässä vaiheessa kuluttaminen lähti käsistä. Ostin uusia vaatteita, kenkiä, elokuvia, levyjä ja kosmetiikkaa aivan liikaa. Sama tahti jatkui ensimmäisten opiskeluvuosien aikana. Tähän kun lisättiin ensimmäinen oma vuokra-asunto, ruokakaupassa käynti omilla rahoilla sekä opiskeluriennot, sulivat säästöt nopeaa vauhtia. Koulun ohella en ensimmäisinä vuosina tehnyt juurikaan töitä, kesät olin kuitenkin tiukasti töissä.

Yhtäkkiä huomasin, että tilini saldo oli laskenut noin kahteen tuhanteen euroon. Säikähdin, sillä haaveissani oli oma asunto,en kuitenkaan ollut sen enempää miettinyt kuinka paljon rahaa pitäisi sitä varten olla säästössä. Aikaisemmin olin myös tottunut siihen, että puskurin suojissa pystyin lähtemään esimerkiksi lyhyelle ulkomaan reissulle miettimättä sen enempää kustannuksia. Opintolaina tuntui myös vieraalta ajatukselta, joten en sitä ole kertaakaan nostanut. Ensimmäistä kertaa kunnolla laskin rahani ja mietin missä voisin säästää. Vähensin tavaroiden ostelua ja ulkona käymisiä rajusti. Lisäksi rupesin tekemään koulun ohella keikkatöitä noin yhden vuoron viikossa. Tässä vaiheessa muutimme poikaystäväni kanssa yhteen, joten asumismenot laskivat myös samalla.

Nykyiset säästöni on siis suurimmaksi osaksi kerätty nyt opintojen ohella. Olen kesäisin ollut töissä niin pitkään kuin mahdollista, tänäkin vuonna 4,5 kuukautta. Lisäksi olen tehnyt jonkin verran keikkatöitä, tämä ei valitettavasti ole kovin suuressa mittakaavassa ollut mahdollista opiskelujeni luonteen vuoksi. Laskin saamani palkat sentin tarkasti, etten vahingossakaan nosta liikaa opintotukea. Tätä piirrettä olen itsessäni kiittänyt, kun kaverini ovat valittaneet Kelalta tulleita kirjeitä, jossa peritään liikaa maksetut tuet takaisin. Uutta CV:tä tehdessäni laskin, että olen tähän ikään mennessä tehnyt reilusti yli 3 vuotta kokoaikaisesti töitä. Aika hyvin 26-vuotiaalta, joka on yhtä välivuotta lukuunottamtta ollut koulussa 7-vuotiaasta asti.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Yhteinen taloustili - miten toimii?

Olemme saaneet jonkin verran kysymyksiä lähipiirimme toisilta pariskunnilta siitä, miten yhteinen taloustilimme toimii. Juuri kenelläkään muulla meidän kanssamme samassa tilanteessa olevalla ei ole yhteistä tiliä, vaan ruuat ja muut maksetaan kaupassa puoliksi. Tiedän myös, että joissain tilanteissa katsotaan hyvin tarkkaan, kuka syö mitä eikä esimerkiksi toisen mandariineja makseta.

Olemme avopuolisoni kanssa asuneet yhdessä kolmisen vuotta, seurustelun aloitimme noin vuosi aikaisemmin. Käytämme rahaa hyvin samantyylisesti ja meillä on yhtäläiset tulevaisuuden suunnitelmat. Säästämme rahaa ASP-tilille (kummallakin oma tili), ei ole opintolainaa ja pyrimme kumpikin tarjoushaukkailemaan jos se on järkevää. Töissä olemme molemmat käyneet opiskelujen ohessa ja valmistumme nyt samoihin aikoihin. 

Alun perin ehdotus taloustilistä tuli minulta ennen kuin muutimme yhteen. En halunnut jakaa kotia ihmisen kanssa, jonka kanssa kauppareissut ja ulkona syöminen olisi kinastelua siitä, kumpi on maksanut viimeksi. Tiesin myös että tulisin käymään enemmän kaupassa yksin, joten en halunnut myöskään olla vastuussa ruokaostosten maksusta ja periä rahoja myöhemmin avopuolisoltani. Halusin myös opetella miten osittain yhteiset rahat toimivat ennen kuin hankimme lapsia ja ostamme oman kodin.

Miten meillä sitten taloustili toimii ja mihin sitä rahaa käytämme? Välttääksemme turhien tilisiirtojen määrän, mies maksaa vuokran ja minä siirrän rahat taloustilille. Tähän väliin täytyy huomauttaa, että siirrän rahat kahdessa osassa, josta toisen merkkaan vuokraksi ja toisen sen kuun ruokarahoiksi. En tiedä auttaisiko tämä mahdollisessa erotilanteessa, jos puolisoni lähtisi vaatimaan 'maksamattomia' vuokria. Olemme laskeneet, että minun osuuteni ruuista on hieman pienempi mitä puolisoni, joten olen maksanut kuukausittain ruuista noin 50 euroa vähemmän. 

Yhteiseltä tililtä maksamme kaikki ruuat. Myös ne, joita toinen ei syö, kuten esimerkiksi tietyt hedelmät tai rahkat. Jos ostan selkeästi esimerkiksi jotain evääksi vain itselleni erillisellä kauppareissulla, ne maksan omista rahoistani. Yhteiset ulkona syömiset ja juomiset maksamme myös tililtä. Yleensä ulkona syödessä toisen ruoka ja juoma saattaa olla kalliimpi, mutta emme huomioi näitä. Kyllä ne yleensä jossain vaiheessa tasoittuvat ja vaikkeivat tasoittuisikaan, ei se oikeastaan haittaa. Puhutaan kuitenkin vain joistakin euroista.

Yhteiseltä tililtä ostamme myös hygieniatarvikkeet ja taloustavarat. Näihin sisältyy muun muassa shampoot, hoitoaineet, ihonpesuaineet, hampaisiin liittyvät tuotteet, siteet ja tamponit, kasvorasva ja ihorasva. Käytämme kumpikin melko edullisia kosmetiikkatuotteita, mutta jos päätän ostaa esimerkiksi tavallista kalliimman kasvorasvan, maksan sen omalta tililtäni. Ehkäisynä käytössä on e-pillerit ja ne maksan yhteiseltä tililtä. Tästä olin ehdoton, mielestäni ehkäisyn kuluihin (oli se mikä tahansa) tulee osallistua kummankin osapuolen.

Kodin muista tavaroista keskustelemme yleensä yhdessä. Jos minä haluan uudet verhot mutta mieheni mielestä vanhat ovat riittävän hyvät, minä maksan uudet verhot omalta tililtäni. Jos toteamme, että tarvitsemme uusia asioita, ne maksamme yhteiseltä tililtä. Siirrämme kuukausittain tilille 600 euroa, joten kuukausittain siitä jää yleensä yli jonkin verran rahaa. Nämä käytämme riittävän summan karttuessa esimerkiksi kalliimmassa ravintolassa tai lyhyellä viikonloppumatkalla Tallinnaan.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen. Emme ole riidelleet rahasta parisuhteemme aikana kuin kerran. Tämän riidan jälkeen teimme selkeät pelisäännöt yhteisen tilin käytöstä ja niillä pelisäännöillä olemme nyt kohta kolme vuotta onnistuneesti eläneet.

Miten teillä hoidetaan ruokakulut parisuhteessa?

torstai 15. joulukuuta 2016

Tulot ja menot

Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsin, tulen kirjoittamaan kerran kuussa koosteen kuukauden tuloista ja menoista. Tässä postauksessa käsittelen yleisesti normaaleja tuloja ja menojani.

Tulot

Olen opiskellut viimeiset lähes 6 vuotta (täysipäiväisesti, 2 tutkintonimikettä) ja niiden ohella olen tehnyt töitä. Tänä vuonna bruttopalkkatuloni ovat yhteensä noin 16300 euroa, joulukuun palkan saan tammikuussa. Lisäksi olen nostanut viideltä kuukaudelta opintorahaa ja asumislisää (á verojen jälkeen 474,48€ eli 2372,4€). Ensi vuonna minulla on toivottavasti koko ajan töitä. Aloitan tammikuussa  uudessa työpaikassa kolmen kuukauden sopimuksella, kuukausipalkkani on 2410€. Tähän tulee päälle lisät ilta-, yö- ja viikonloppuvuoroista. Näiden määrä vaihtelee, enkä tiedä kuinka paljon uudessa työpaikassani joutuu esimerkiksi yövuoroja tekemään.

Menot

Asuminen 300€
Taloustili 300€
Puhelinlasku 21,90€
Bussikortti 58€
Vakuutukset 9,1€ (lasku kerran vuodessa)
(E-pillerit 4,3€
Netflix 4,95€)

Kuukausittaiset pakolliset menot ovat siis tämän mukaan 689 euroa. Tämäkään ei täysin kiveen hakattua ole, sillä esimerkiksi bussikorttia pyrin käyttämään vain talvikuukausina ja muuten pyöräilemään. E-pillerit ostan yhteiseltä taloustililtämme, eli se sisältyy tuohon taloustilille laittamaani 300 euroon. Samoin Netflixveloitus menee yhteiseltä tililtämme. Halusin kuitenkin ottaa nämä mukaan tähän, sillä ne ovat selkeitä kuukausittaisia menoja, niitä ei ole kuitenkaan laskettu tuohon yhteissummaan.

Asumisen suhteen tulee muutoksia, kun vaihdamme paikkakuntaa. Opiskelupaikkakunnallamme vuokramme kaksiosta oli 584 euroa. Tähän sisältyi vesi, sähkö ja nopea netti. Uusi vuokra-asuntomme maksaa 625 euroa, vesi sisältyy hintaan. Lisäksi kuukausittain maksamme autopaikasta (avopuolison auto, mutta maksan joitain juoksevia kuluja) 20 euroa ja netistä 10 euroa. Laskin menot nyt tämän uuden asunnon mukaan. Sähkölaskun suuruudesta en osaa vielä sanoa, aikaisemmissa asunnoissani sähkö on kuulunut hintaan (opiskelija-asuntojen ihanuus). Käsittelen erillisessä postauksessa tarkemmin tuota taloustiliä, mutta osuuteni ruuasta on hieman pienempi, joten asuminen ja ruoka maksaa itselleni kuukausittain yhteensä 600 euroa.

Opintolainaa en ole nostanut koko opiskeluaikana (joka toisaalta on hieman hölmöä, kun miettii kuinka edullista rahaa se olisi ollut). Myöskään muita lainoja tai velkoja minulta ei löydy.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Tilini

Ajattelin kirjoittaa pienen yhteenvedon siitä millaisia tilejä minulta löytyy. Sen verran mitä läheisten (ja myös tuntemattomien) ihmisten tileistä tiedän, harvalla on pelkästään yksi tili käytössä. Minultakin tilejä löytyy yhteensä 4 kappaletta.

ASP-tili

Tätä tiliä ei varmastikaan sen erityisemmin tarvitse esitellä, jokainen on varmasti kuullut ensiasunnon ostoon tarkoitetusta tilistä. Oman ASP-tilini avasin noin kaksi vuotta sitten ja sinne on säästetty nyt seitsemänä kalenterineljänneksenä (minimi on siis 8 kalenterineljännestä eli 2 vuotta säästöaikaa). Säästötavoitteeni oli 10 000 euroa, nyt tosin pyrin säästämään tänne hieman enemmän.

Käyttötili

Käyttötilini sijaitsee Nordeassa. Tänne tulevat palkat ja tähän tiliin liitetyltä kortilta maksan menoni. Käyttötililläni en tykkää kuitenkaan säilyttää kuin noin 200 euroa kerrallaan. Palkkapäivänä siirränkin suurimman osan rahoistani alempana esitellylle EtuTilille.

EtuTili

EtuTili on jatke käyttötililleni, mutta samalla myös puskurirahastoni. Tälle tilille minulla ei ole korttia, mutta voin nettipankin kautta siirtää vapaasti rahaa käyttötilin ja EtuTilin välillä. Tämäkin tili siis sijaitsee Nordeassa.

Taloustili

Taloustili on puolisoni kanssa yhteinen ja sinne siirrämme kuukausittain tietyn summan. Taloustilimme sijaitsee S-Pankissa. Tällä summalla on tarkoitus kattaa kuukausittaiset ruokaostokset, taloustavarat sekä yhdessä tekeminen (elokuvat, ulkona syöminen, junamatkat yms). Tälle tilille tulee myös meidän kummankin S-ryhmän osuusmaksun korot, bonukset sekä maksutapaedut. Tämä tili ei ole tarkoitettu isompia ostoksia varten.

Kortteja minulta siis löytyy kaksi, Visa Electron Nordean käyttötilille sekä kortti yhteiselle taloustilillemme. Luottokorttia minulta ei löydy, en ole vielä kertaakaan miettinyt sellaisen hankkimista. Esimerkiksi matkoja varattaessa olemme käyttäneet avomieheni luottokorttia. Luottokortin hankinta on tosin kohta ajankohtainen, vaikkei sille sinänsä tarvetta olenkaan. Onhan se kuitenkin hyödyllinen netin kautta ostettaessa sekä reissatessa.

Kannattaisiko minun avata vielä yksi tili vai kenties tiputtaa joku tileistä pois?

tiistai 13. joulukuuta 2016

Alku

Hei kaikki! Tuntuu oudolta aloittaa blogin kirjoittaminen. Etenkin niistä aiheista, joista tässä blogissa tulen puhumaan. Raha, säästäminen ja kuluttaminen. Nämä aiheet ovat aina jollain tavalla olleet ajatuksissani, mutta nyt kun olen siirtymässä opiskelumaailmasta työelämään aihe on tullut entistä läheisemmäksi. Kun yhteen elämänmuutokseen liitetään haaveet omasta kodista, matkustelusta ja lapsista, ei rahaa voi olla miettimättä.

Olen 26-vuotias nainen, asun yhdessä avomieheni kanssa vuokra-asunnossa. Valmistun joulukuussa, alaa en sen tarkemmin kerro. Avomieheni muutti toiselle paikkakunnalle kuukausi sitten töiden perässä ja minun on tarkoitus joulukuun lopussa pakata viimeiset tavarat ja hyvästellä opiskelukaupunkini. Uudella paikkakunnalla minua odottaa myös uusi työpaikka ja uudet haasteet.

Blogissani tulen käsittelemään siis rahaa. Säästämisellä on iso merkitys tulevaisuuden suunnitelmieni ja haaveideni toteuttamisessa ja siihen panostankin tulevissa teksteissä. Puhuttaessa säästämisestä ei voi unohtaa kuluttamista. Tulen kertomaan omista kulutustottumusten muutoksista ja siitä, mihin asioihin laitan mieluusti enemmän rahaa ja missä säästän. Tarkoituksenani on tehdä kuukausittain katsaus tuloistani ja menoistani. Yhtenä tavoitteenani tulevaisuudessa on oppia sijoittamisesta ja ruveta sijoittamaan osa säästöistäni rahastoihin tai osakkeisiin. Tämä maailma on minulle vielä hyvinkin tuntematon.