1. Panostaa omaan hyvinvointiin.
Tärkein kaikista tavoitteista. Haaveilemme perheenlisäyksestä (ehkäisy on jo jätetty pois). Hyvinvontiini haluan panostaa laihduttamalla. Siihen lisääntyy tavoite urheilla enemmän ja monipuolisemmin, viettää aikaa ulkoilmassa, syödä kasvispainotteista terveellistä ruokaa, panostaa hyvään unenlaatuun ja kohtuullistaa herkkujen syönti. Näistä en halua mitään kuuria vaan pysyvämpää elämäntapamuutosta.
2. Lisätä varallisuutta 10 000 eurolla.
Tämä on ollut tavoitteeni useana edeltävänä vuonna ja se olenkin saavuttanut. En kuitenkaan uskalla summaa nostaa korkeammalle, sillä varallisuuden kasvu tänäkin vuonna tulee todennäköisesti vain palkkarahoista säästämällä ja asuntolainaa lyhentämällä. Asuntolaina lyhenee vuodessa melkein 5700 eurolla, tähän lisäksi säästöjä tulisi kertyä kuukaudessa siis noin 358€/kk.
3. Lukea tai kuunnella äänikirjana vähintään 30 kirjaa.
Olen rakastunut äänikirjojen kuunteluun. Teen sitä ulkoillessa, siivotessa ja bussissa istuessa. Nautin myös paperikirjojen lukemisesta, mutta tuntuu että en osaa siihen enää niin hyvin rauhoittua kuin aikaisemmin. Tämän vuoden tavoite on ylläpitää rakasta harrastusta ja saada sitä kautta hyvinvointia omaan elämään (lukeminen vähentää ruudun tuijottamista ja se taas vaikuttaa positiivisesti uneen).
Kovin suuria tavoitteita en tälle vuodelle aseta. Ensimmäinen on se tärkein ja haluan omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin panostaa kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti