Sain viime vuoden verotustiedot ja tililleni napsahtaa joulukuussa veronpalatuksia yhteensä 1428,55 euroa. Se on paljon, etenkin kun koko viime vuoden palkkatuloni olivat 16 300€. Tämän lisäksi opintotukea sain 1500 euron verran. Luulin, että saisin palautuksia maksimissaan muutaman sadan euron verran, sillä olin laskenut itselleni melko matalan veroprosentin. Täytyy siis ilmeisesti myöntää, että en ymmärrä veroista juuri mitään. Veronpalautuket ajattelin laittaa lyhentämättömänä hääkassaan. Viime vuonna veronpalautuksista laitoin lähes samansuuruisen summan ASP-tilille.
Olen nostanut veroprosenttiani aina siitä lähtien, kun täytin 18 ja aloitin ensimmäistä kertaa kunnon kesätöissä. Tapa on opittu äidiltäni, joka nosti veroprosenttia ja käytti palautukset joululahjojen ostoon ja muihin joulun kuluihin. Itselläni veronpalautukset olivat opiskelujen aikana aika tärkeässä roolissa, sillä tammikuusta huhtikuuhun oli yleensä opiskelijana ne kaikkien köyhimmät kuukaudet ja veronpalautuksilla kustannettiinkin tavallista elämää. Olisinhan tietenkin voinut pitää pienempää veroprosenttia ja säästää rahaa kesätöistä, mutta epäilen että rahaa olisi kulunut kesällä enemmän eikä rahaa olisi jäänyt lopulta niin paljoa säästöön. Minulla siis toimi veroprosentilla kikkaileminen ja sitä kautta 'säästäminen'.
Liian usein törmää ihmisiin, jotka iloitsevat ''ilmaisesta rahasta'' joulukuussa. Tämä on väärä mielikuva veronpalautuksista, ne ovat sinun rahojasi jotka ovat vain olleet valtiolla lainassa. Ja lainassa lähes ilmaiseksi. Veroprosentin nosto voi kuitenkin toimia etenkin ihmisillä, joilla raha muuten polttelee taskussa eikä kuukaudessa meinaa jäädä juuri mitään säästöön. Toki veronpalautukset voi käyttää fiksusti tai vähemmän fiksusti. Monella voisi toimia esimerkiksi se, että palautukset laitetaan lyhentämättömänä säästöihin, ASP-tilille, rahastoihin tms. Eräs ystäväni ei saa muuten juuri mitään säästöön, mutta on onnistunut kartuttamaan säästötilin summaa veronpalautusten avulla.
En myöskään täysin ymmärrä sitä, kun ihmiset toitottavat kuinka rahan olisi voinut laittaa paremmin tuottamaan eikä veronpalautuksissa ole järkeä. Epäilen, että monella ihmisellä ne eivät mentäysin isi oikeasti rahaa poikimaan rahastoihin tai osakkeisiin vaan se summa sekoittuisi käyttörahoihin. Monella varmasti käy niin, että tulojen noustessa myös menot nousevat. Jos ajatellaan että ihminen saa 600€ palautuksia, kuinka todennäköisesti hän olisi sijoittanut nuo 50€/kk eikä olisi laittanut sitä esimerkiksi yksiin farkkuihin? Sijoittamisesta kiinnostuneilla henkilöillä tuo 50€/kk olisi ehkä siirtynyt tuottamaan rahaa, mutta epäilen että niin ei suurimmalla osalla suomalaisista kävisi.
Mikä on sinun mielipiteesi veronpalautuksista? Jos saat tänä vuonna veronpalautuksia, mihin ajattelit ne käyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti