maanantai 4. tammikuuta 2021

Kuinka vuoden 2020 tavoitteet täyttyivät?

1. Panostaa omaa hyvinvointiin. 4/10

Päivätyöhön siirtyminen auttoi yöunien parantamisessa ja muutenkin yleisessä arjessa jaksamisessa. Liikunta oli alkuvuodesta todella hyvää, mutta uudelle harrastukselle tuli stoppi, kun korona iski. Silloin tuli myös jonkinlainen 'lamaantuminen' ja loppuvuodesta liikunta ei ollut enää niin loistavaa. Itselläni liikkuminen myös selvästi auttaa terveellisen ruokavalion ylläpidossa. Tuli siis syötyä liikaa noutoruokaa ja pikaruokaa. Omaan hyvinvointiin panostaminen on tälle vuodelle suurin tavoite.

2. Sijoittaa osakkeisiin/rahastoihin. 0/10

Avasin tilin Nordnettiin, mutta en sinne yhtään euroa siirtänyt. Korona ja sen tuomat epävakaudet jännittivät liikaakiin, vaikka nyt onkin hyvä sanoa että olisi kannattanut keväällä aloittaa.

3. Lisätä varallisuutta vähintään 10 000 eurolla. 10/10

Nettovarallisuuteni lisääntyi vuonna 2020 15 986,35 eurolla eli tavoite täyttyi enemmän kuin loistavasti.

4. Lukea tai kuunnella äänikirjana vähintään 25 kirjaa vuoden aikana. 10/10

Luin 10 kirjaa ja kuuntelin 23 äänikirjaa. Loistavasti meni myös tämän suhteen. Lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu on itselleni kyllä loistava tapa rentoutua.

5. Seurata ruokakustannuksia ja pitää ne järkevällä tasolla. 4/10

En seurannut kustannuksia kuin hyvin löyhästi, silti ne aika järkevällä tasolla pysyivät.

Vuosi 2020 oli erikoinen, omassa elämässäni tapahtui mukavia asioita. Oman parisuhteen arvostus nousi todella korkealle tasolle. Vuodelle 2021 toivon kuitenkin vähemmän maailmanlaajuisia mullistuksia.

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Joulukuu 2020 ja varallisuus vuoden lopussa

Tulot
Palkka 2667,63€
Lahja 1000€

Yhteensä 3667,63€

Menot
Taloustili 550€
Asuntolainan lyhennys 4781,93€
Asuntolainan korko 15,42€
Ammattiliitto 35,4€
Puhelin 16,90€
Ruoka ja juoma 3,99€
Vaatteet 74,51€
Kosmetiikkaa 77,32€
Lahjat 132,7€
Bookbeat 33,4€

Yhteensä 5721,57€, ilman asuntolainan lyhennystä 939,64€.

Säästöprosentti (asuntolainan lyhennys=säästö) huimat 74,38%!

Olen istunut loppuvuonna todella paljon ylitöissä ja sen vuoksi palkkaa tulikin noin ruhtinaallisesti. Vanhemmat muistivat jouluna rahalahjalla, tämä menee itselläni säästöön ja ostan sillä jotain ihanaa itselleni myöhemmin. Menoissa ei ollut oikeastaan mitään erikoista, löin asuntolainan lyhennykseen kerralla hieman suuremman summan. Muuten tuli ostettua itselle ja muille joululahjoja.

Miten kulutus jakautui koko vuonna? Keskimmäisessä sarakkeessa oli vuoden tavoite, oikealla vuoden kulutus keskiarvona kuukausia kohden. Vihreällä alitukset ja punaisella ylitykset. En ota alla olevaan laskelmaan ylimääräistä asuntolainan lyhennystä mukaan.

KulutusKuukaudessaKeskiarvo / kk
Taloustili520€552,27€
Asuntolainan lyhennys474,37€474,37€
Asuntolainan korko17€16,04€
Puhelin18,9€18,75€
Ammattiliitto30€31,18€
HSL+kotimaan matkailu55€87,30€
Ruoka ja juoma65€74,62€
Lahjat58€56,17 €
Vaatteet90€27,61€
Urheilu40€44,87€
Ulkomaan reissut210€0€
Kaikki muu78€139,47€
Yhteensä1656,27€1522,65€


Kuukausittain minulla on siis mennyt rahaa keskimäärin 1522,65€, tästä asuntolainan lyhennystä on 474,37€. Kulutukseen ja pakollisiin laskuihin on mennyt siis 1048,28€. Ruuat ym ja hoitovastike menee yhteiseltä taloustililtä, niitä en tarkemmin erottele.

Ensi vuonna täytyy selvästi jakaa ''kaikki muu'' osiota hieman laajemmaksi. Muuten tällainen taulukko on todella silmiä avaava. Ruokaan (tässä siis ravintolassa käynnit, omat herkuttelut ym) on mennyt ihan liikaa rahaa. Kotimaan matkailuun meni ymmärrettävästi enemmän rahaa kuin olin suunnitellut, ulkomaan osio jäi nyt nollaan euroon. Ehdottomasti teen ensi vuonna tällaisen samanlaisen taulukon.

Nettovarallisuus 31.12.2020

Varallisuus 
ASP-tili 25 000€
Muut tilit 17 520,74€
Käteinen 145,31€
Asunnon arvo 63 450€

Yhteensä 106 116,05€

Lainat
Asuntolaina 39 990€

Nettovarallisuuteni on tällä hetkellä siis 66 126,05€! 

Tavoite oli lisätä varallisuutta 10 000 eurolla tänä vuonna. Tasan vuosi sitten nettovarallisuuteni oli 50 139,7€. Varallisuus nousi siis yhteensä 15 986,35€ eli 1332,2€/kk. Tavoite siis täyttyi enemmän kuin kirkkaasti. Minun kohdallani koronan astuminen kuvioon säästi siis rahaa, kun ulkomaan matkailut vaihtuivat kotimaan reissuihin, ravintolasyömiset kotiruokaan ja ylipäätään kodin ulkopuolella asioiden tekeminen vähentyi. Vaikka näin suuren nettovarallisuuden kasvu ilahduttaa, en todellakaan toivo tällaista nousua tulevana vuonna, se kun tarkoittaa että sama koronan aiheuttama poikkeustila jatkuisi. Kirjoitan toisessa postauksessa tämän vuoden muiden tavoitteiden täyttymisestä sekä ensi vuodelle asetettavista tavoitteista.

maanantai 30. marraskuuta 2020

Marraskuu 2020

Tulot
Palkka 2497,32€

Menot
Taloustili 639,31€
Asuntolainan lyhennys 474,37€
Asuntolainan korko 15,08€
Ammattiliitto 28,44€
Puhelin 19,06€
Matkustus 21,1€
Ruoka ja juoma 22€
Vitamiineja 55€
Reissu 64,5€
Veikkaus 10€
6kpl pokkareita 30€
Lahjat 226,12€
Kosmetiikkakalenteri 67,61€ 
Vaatteet 17,38,€

Yhteensä 1689,97€, ilman asuntolainan lyhennystä 1215,6€.

Säästöprosentti (asuntolainan lyhennys laskettu säästöksi) tässä kuussa siis 51,3%.

Marraskuu oli pientä kuluttamisen ilojuhlaa, sillä ostelin jo joululahjoja. Black Friday tarjouksista tuli ostettua itselle pokkareita ja kauan himoitsemani Lumenen joulukalenteri. Reissun maksut ovat syyskuulta, saatiin nyt vasta puolison kanssa tasattua ostoksemme. 

Palkka oli myös useamman satasen parempi kuin normaalisti. Sain takautuvasti työkokemuslisän useammalta kuukaudelta.

Joululahjoja pitää vielä ostaa muutamille henkilöille, eiköhän niihin vielä vähintään se 200€ saada kulumaan. 




perjantai 6. marraskuuta 2020

Lokakuu 2020

Tulot
Palkka 2006,5€

Menot
Taloustili 500€
Asuntolainan lyhennys 474,37€
Asuntolainan korko 15,75€
Ammattiliitto 28,44€
Puhelin 18,9€
Matkustus 14€
Ruoka ja juoma 149,24€
Kynttilät 7€
Treeni 89€

Yhteensä 1296,7€, ilman asuntolainan lyhennystä 822,33€

Säästöprosentti (asuntolainan lyhennys laskettu säästöksi) 59%!

Yllättävän hyvä tulos siihen nähden, että luulin käyttäneeni rahaa hyvin huolettomasti. Rahaa meni kuitenkin tavallista enemmän vain ruokaan ja treeneihin. Muut kustannukset pysyivät matalana. Työmatkapyöräilykausi jatkuu edelleen, sitten täytyy vaihtaa julkisiin kun alkaa olemaan liian liukasta (en halua vaihtaa nastarenkaita, koska koko talvea en kuitenkaan pyöräilisi). 

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Syyskuu 2020

Tulot
Palkka 1993,57€
Myyty tavara 5€

Yhteensä 1998,57€

Menot
Taloustili 500€
Asuntolainan lyhennys 474,37€
Asuntolainan korko 15,4€
Ammattiliitto 28,44€
Puhelin 18,9€
Matkustus 2,8€
Ruoka ja juoma 56,93€
Lomareissu 300,62€
Lahjat 64,02€
Pyörän valo 7,99€
Bookbeat 16,5€

Yhteensä 1485,97€, ilman asuntolainan lyhennystä 1011,6€

Säästöprosentti syyskuussa (asuntolainan lyhennys laskettu säästöksi) 49,4%. Syyskuussa oli kotimaan reissua, kodin sisustamista ja lahjojen ostoa.

maanantai 31. elokuuta 2020

Elokuu 2020

Tulot
Palkka 1993,59€

Menot
Taloustili 600€
Asuntolainan lyhennys 474,37€
Asuntolainan korko 16,08€
Ammattiliitto 41,62€
Matkustus 10,6€
Puhelin 18,9€
Ruoka ja juoma 70,61€
Veikkaus 10€
Kesälomareissu 150€
Lahja 70,46€
2 kirjaa 4€
Mekko 2€

Yhteensä 1468,64€, ilman asuntolainan lyhennystä 994,27€. 

Säästöprosentti (asuntolainan lyhennys laskettu säästöksi) 50,13%. 

Palkkaan tuli noin 30€ korotus yleiskorotusten myötä, huimaavan suuri.

Elokuun alussa oltiin kesälomareissulla, sen maksuihin kuuluu hotelliyö ja syömisiä. Ensi kuussa olemme kaksi viikkoa lomalla (piti olla ulkomailla, koronan takia vietetään kotisuomessa), sen kustannukset näkyvät ensi kuun katsauksessa.

Lahjoissa näkyy ylioppilaslahjaa, babyshowerlahjaa ja tuoreille vanhemmille viety lahja. Alan olemaan siinä iässä, että vauvoja syntyy useasti ja lahjoja tulee sitten viety babyshowereihin, vauvan synnyttyä ja mahdollisesti vielä nimiäisiin/ristiäisiin. Olen näitä summia aika maltillisena yrittänyt pitää, vaikkakin lahjoja on aina kiva viedä.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Heinäkuu 2020

Tulot
Palkka ja lomarahat 2916,96€
Lahja 40€

Yhteensä 2956,96€

Menot
Taloustili 700€
Asuntolaina 474,37€
Asuntolainan korko 16,23€
Ammattiliitto 28,1€
Ruoka ja juoma 69,92€
Puhelin 18,90€
Peli 20,79€
Muut 6€
Bookbeat 16,90€
Lahja 26,1€
Melonta 42€
Terassin laajennus 300€
Terassikalusteet 140€
Kesälomareissu 160€

Yhteensä 2019,31€, ilman asuntolainan lyhennystä 1544,94€.

Säästöprosentti siis (asuntolaina mukaan laskien) 47,76%.

Vietimme kesälomaa Suomessa, yövyimme pari yötä hotellissa ja söimme hyvin. Kävimme myös mökillä poimimassa mustikoita ja vadelmia pakkasen täyteen.

Laajensimme terassiamme, nyt siihen mahtuu paljon paremmin olemaan. Ostimme isomman ruokaryhmän terassille. Vaikka laajentamisen tarkoitus oli oman elämisen mukavoittaminen, ei se varmasti myöskään asunnon arvoa tule ainakaan laskemaan.