Hei kaikille mahdollisille lukijoille, mukava että olet eksynyt tänne.
Tämä vuosi on ollut töiden suhteen merkittävä. Ensiksi vanhassa työpaikassani laajensin osaamistani uudelle osaamisalueella. Työ oli mielenkiintoista, unelmieni täyttymistä, opettavaista ja sain olla osa ihmisten elämän kenties tärkeintä hetkeä. Sen lisäksi työ oli kuitenkin haastavaa, kuluttavaa, väsyttävää ja välillä myös ahdistavaa. Töitä tehtiin jokaisessa vuorossa samalla mitoituksella, jolloin tuntui että olen kaikki yöt, illat ja viikonloput töissä. Olen aina pitänyt 3-vuorotyötä kuluttavana, mutta kevään runsaat yötyöt veivät minusta kaikki voimat, niin että tuntuu etten niistä ole vieläkään palautunut.
Puolisoni työpaikan vaihdon myötä tuli eteen muutto uudelle paikkakunnalle. Mietin ensiksi hakevani samoihin tehtäviin, mitä keväällä tein. Totesin kuitenkin, etten koskaan halua töideni menevät oman terveyteni (sekä fyysisen että henkisen) edelle. Sen vuoksi päädyin tekemään 3-vuorotyötä paikassa, jonka työ oli vanhaa ja tuttua, työpaikka toki uusi. Yövuoroja selvästi vähemmän mitä keväällä. Tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, pääsääntöisesti nautin työstäni. Tuntui kuitenkin, että kaikki ei ole hyvin, haluan jotain muuta.
Se jokin muu on minun kohdallani se, että haluan kokeilla elää ''normaalia'' ihmisen elämää. Sellaista, missä elämä ei kulje kolmen viikon sykleissä. Sellaista, että tiedän työvuoroni paljon aikaisemmin kuin vasta pari viikkoa ennen niiden alkua. Sellaista elämää, missä ei marraskuussa tarvitse tietää jokaista helmikuun menoa. Elämää, jolloin pääsee osalliseksi kaikkiin tupareihin, synttäreihin, ristiäisiin tai muihin illanistujaisiin ja juhliin ilman että tarvitsee miettiä mikä menoista on tärkein, kun kolmesta viikonlopusta vain yksi on vapaa. Halusin kokea elämää, missä ei olo tunnu siltä, kuin olisi jatkuvasti krapulassa 3-vuorotyöstä johtuvan väsymyksen vuoksi. Haluan kokea viikottaisen aikataulutetun harrastamisen. Haluan että maanantait tuntuvat maanantailta ja perjantait perjantailta. Haluan mennä nukkumaan klo 22 ja herätä klo 6. En halua viettää viikonloppuani tiistaina ja keskiviikkona vaan silloin, kun kaikki läheiseni. Haluan rutiineja, haluan viettää joulua, uutta vuotta, pääsiäistä, vappua ja juhannusta perheen ja ystävien kanssa.
Hain ja sain töitä. Sain vakituisen työpaikan ja joulukuusta eteenpäin olen töissä vain arkipäivisin, kahdeksasta neljään. Palkka laskee kun lisät poistuvat tuloista. Toivon ja uskon että lisissä menettäväni rahat ovat sen hinta, että hyvinvointini paranee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti