maanantai 8. tammikuuta 2018

Paljonko on ruokalaskumme?

Olen seurannut nyt vuoden ajan tarkkaan ruokaan kuluttamaamme rahaa ja vaikkakin kuittirumpa on ollut raivostuttavaa, on lukemia mielenkintoinen tarkastella. Olemme siis lapseton pariskunta, josta toinen syö töissä työpaikkalounaan (ei ole otettu näihin kuluihin mukaan) ja toinen ottaa aina eväät töihin. Meillä ei ole ruoka-aineallergioita ja syömme kaikenlaista ruokaa, mutta pyrimme käyttämään lihaa melko vähän. Laskin kuukausittaisen keskisumman eri ruoka-aineille sekä kuukausittaisen keskimääräisen kokonaissumman. Näistä laskelmista on osa ostoksista voinut jäädä huomioimatta, mutta kyseessä on noin 10€/kk.

Maitotuotteet: 70.42€
Lihat, kalat, kananmunat, kasviproteiini: 36.16€
Kasvikset, hedelmät ja marjat: 99.6€
Viljatuotteet: 32.83€
Einekset: 2.24€
Herkut (sis. myös mehut ja limsat): 38€
Juomat (kahvi, tee, vichy): 14.65€
Muu ruokatavara (mm. mausteet, pähkinät, öljyt ym): 14.87€
Alkoholi kaupasta: 14.64€

Vuoden aikana olemme siis käyttäneet ruokaan rahaa keskimäärin 323.41€/kuukausi!

Tänä vuonna olisi tarkoitus laskea tätä summaa, vuoden päästä toivon että keskikulutus ruokiin olisi 280€/kuukausi. Se tarkoittaisi viime vuoteen verrattuna siis 43.41 euron säästöä kuukausittain. Miten se olisi tarkoitus siis saavuttaa?

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota maitotuotteiden isoon osuuteen. Käytämme kumpikin päivittäin maitorahkaa ja ostamme sen 250g pakkauksissa. Vaihtamalla isompiin myyntipakkauksiin ja eri merkkiin olisi tässä varaa säästää. Myös erilaisten juustojen ostamiseen täytyy kiinnittää huomiota. Muuten emme juurikaan käytä maitotuotteita. Lihan/kananmunien/kasviproteiinin summa saa mielestäni pysyä samana, samoin kasviksiin menevä summa. Viljatuotteissa eikä eineksissä ole myöskään juuri varaa säästää. Ostamme leivät lähes tulkoon aina -30% alennuksesta. Ehkä leipomalla enemmän itse voisi myös tässä säästää. Herkuissa voisimme ehdottomasti säästää paljonkin rahaa ja tämän osion pienentäminen onkin seuraavan vuoden suurin tavoite. Alkoholiin ja muuhun ruokatavaraan käytämme mielestäni suhteellisen normaalin kuuloisen summan.

Kuinka paljon te lukijat käytätte rahaa ruokaan?

2 kommenttia:

  1. Siis mitä. Työpaikkalounas on ehkä 130€ omalla kohdallani, joten jos lisään sen tuohon niin 450€/kk - MOLEMMILTA. Paljonko itse käytän yksin? Tuon verran ja vähän enemmänkin. Laskeskelin myös viime vuoden auki edellisessä postissani https://vaurastu.blogspot.fi/2017/12/elamani-maksaa-28-300-vuodessa.html. Jännä, että voisi oikeasti pärjätä puolella tuosta.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei toki tuossa ole ravintolakustannuksia, kuten sinulla mutta ehdottomasti halvemmalla voisit pärjätä. Mielenkiintoisia olivat sinun lukusi :)

    VastaaPoista