lauantai 5. tammikuuta 2019

Tavoitteet vuodelle 2019

1. Panostaa omaan hyvinvointiin.

Pidän tätä kohtaa tärkeimpänä tavoitteena vuodelle 2019. Haaveilemme perheenlisäyksestä lähivuosina ja haluan alkaa yrittämään raskautta vasta kun olen normaalipainossa. Hyvinvointini tärkein tavoite onkin laihduttaa (minun kohdallani se tarkoittaa noin 25 kiloa). Tähän sisältyy tavoite urheilla enemmän ja monipuolisemmin, viettää enemmän aikaa ulkoilmassa, syödä kasvispainotteista terveellistä ruokaa, panostaa unen saantiin ja saada herkkujen syönti kohtuulliselle tasolle. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi on tärkeä panostaa henkiseen puoleen. Tähän kuuluu läheisten kanssa ajanvietto, kirjojen luku ja nauttiminen itselle tärkeistä asioista.

2. Ostaa ensimmäinen oma koti.

Muutamme 2019 vuonna toiseen kaupunkiin ja sieltä on tarkoitus vihdoin ostaa se muutaman vuoden ajan haaveiltu oma koti. Odotan niin innolla sitä, että pääsen tekemään kodista todellakin sen oman kodin, miettimättä vuokrakodin rajoituksia. Samalla todennäköisesti uudistamme sisustusta aika rankalla kädellä.

3. Nauttia työnteosta mielekkäässä työpaikassa ja suunnitella työelämän jatkoa.

Muutto toiseen kaupunkiin tarkoittaa työpaikan vaihtoa. Tätä kirjoittaessani en tiedä vielä miten töiden kanssa käy, mutta toivon pääseväni tekemään itselleni mielekästä työtä hyvässä työyhteisössä. Haluan alkaa kartoittamaan myös työelämäni tulevaisuutta, sillä en näe itseäni nykyisen kaltaisessa työtehtävässä loppuelämääni.

4. Sijoittaa osakkeisiin ja/tai rahastoihin.

Toivon todellakin että ensi vuosi on se, kun otan hypyn kohti piensijoittajan elämää. Tämä on ollut tavoitelistallani pari vuotta, joten eiköhän nyt olisi sen aika toteutua.

5. Vuoden kuluttua varallisuuteni on kasvanut vähintään 10 000 eurolla.

Tämä on aika selkeä tavoite, eikä varmasti tarvitse sen enempää avaamista. Kahtena vuotena tavoite on toteutunut, katsotaan jatkuuko putki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti